Pieniä onnistumisia

Jos päiviään ei aina katsoisikaan sen läpi, mikä kaikki jäi tekemättä.

Alkaessani naputella teille tätä kirjettä, läppärini aukesi tiedostoon, johon kirjoitan päiväkirjaa. (Kyllä, kirjoitan päiväkirjaa läppärillä, koettakaa romantikot kestää.)

Eilinen merkintäni päättyi näin:

Tänään oli ihan hyvä päivä. Muistin pakastaa perunamuusin ennen kuin se menee vanhaksi.

Hyvät ystävät, tähän on tultu. Onnistuneen päivän merkki on se, että muistan pakastaa perunamuusin ennen kuin se menee vanhaksi.

(Haluaisin tosin vielä lisätä suurten saavutusteni luetteloon, että pakastin perunamuusin valmiina annoksina sen sijaan, että olisin vain lykännyt sen pakastimeen kokonaisena könttänä tulevaisuuden Eevan päänvaivaksi.)

Tällaisia olen viime päivinä miettinyt ja juhlinut: pieniä onnistumisia.

Viime aikoina on ollut joka aamu sellainen olo, että herätessäni olen jo myöhässä. Jokin kuvitteellinen juna on jo mennyt. Yritän saada sen kiinni, kunnes viimeistään iltapäivästä luovutan ja totean, että en päässyt junan kyytiin tänäänkään.

Koska en saa junaa kiinni, olen yrittänyt saada kiinni edes junan luonteesta. Juna on ajatus siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja saada aikaiseksi, millainen minun pitäisi olla, millaista elämän pitäisi olla, miltä sen pitäisi tuntua ja näyttää.

Asustelin tovin itsesyytöksien laaksossa, kunnes tässä yhtenä päivänä muistin: tällaistahan tämä on joka vuosi.

Tällaistahan tämä on joka vuosi! Tammi-helmikuu on aina itselleni vuoden vaikein ja väsynein aika, marraskuu on ihanaa herkkua verrattuna tähän. Ja mitä nyt olen muiden puheita kuunnellut, en taida todellakaan olla ainoa.

Ehkäpä tässä voisi siis nyt suosiolla unohtaa ihan kaikenlaiset junat ja tehdä sen sijaan olonsa mukavaksi täällä pysäkillä.

Onnittelen itseäni joka päivä, jos saan päälle jotain muuta kuin pyjaman tai joogaleggingsit.

Olen viime päivinä yrittänyt loputtomien - usein kuvitteellisten - epäonnistumisteni sijaan huomioida kaikki ne tavat, joilla joka päivä onnistun. Muistin pakastaa perunamuusin. Vein lakanat pyykkitupaan. Kävin kävelyllä. Tiskasin sen ärsyttävän kattilan, joka tekisi aina mieli jättää tulevaisuuden Eevan päänvaivaksi - sen saman, joka löytää pakastimesta aivan liian ison jäisen perunamuusiköntin. Paitsi että nyt ei löydä, koska onnistuin siinäkin!

Edistän karsimisprojektiani joka päivä vähän ja samalla uskallan luopua, uskallan miettiä elämääni ja arkeani uusiksi. Uskallan joka päivä oikeastaan aika paljon.

Joinain päivinä laulan itselleni Eltonia I’m still standing yeah yeah yeah ja mietin että ehkä se riittää tänään päivän onnistumiseksi, se että olen still standing. Tosin tammi-helmikuuversio biisistä olisi useimpina päivinä I’m still on the sofa, yeah yeah yeah.

Ja kun huomaan pienen onnistumisen, jotain josta voin olla edes hitusen ylpeä, todellakin kuulkaa hurraan. Puhun itselleni kuin sukujuhlissa puhutaan pikkulapselle, jonka jokainen varpaan heilautus on ihme. Siis vau, mieletöntä, hyvä Eeva, upeaa työtä, miten osasitkin. Koska jos en minä kehu ja kannusta, niin kuka sitten? Kuka muu muistaa kehua minua näistä mikroskooppisen pienistä onnistumisista?

Muuten olen viime aikoina käynyt elokuvissa ja saunonut aina, kun siihen on tarjoutunut tilaisuus. Puhunut pitkiä puheluita ystävien kanssa. Lojunut kylpyammeessa. Lukenut hyviä kirjoja. Nauttinut aamukahvista pyjamassa. Ostanut marketista kolmella eurolla kotimaisia tulppaaninippuja. Ei täällä pysäkillä ole oikeastaan lainkaan hullumpaa.

Ehkä siinä olisikin seuraava ajatus vuoden vaikeimpaan ja väsyneimpään aikaan: en tahdokaan huomioida vain pieniä onnistumisia, vaan myös kaikki ne pienet nautinnot. Sellaiset, joiden eteen ei tarvitse ponnistella tai joiden pariin ei tarvitse tsempata itseään. Haluan lisätä niitä mahdollisimman paljon jokaiseen päivään.

Silloin päivät eivät näyttäydy vain sen läpi, mikä kaikki jäi tekemättä, mutta eivät myöskään jonain, mistä pitää vain yrittää parhaansa mukaan selviytyä.

Muutamia ilonaiheita viime päiviltä…

Löysin viime vuonna Habitaren vintage-osastolta pitkään etsimäni teekupit, vanhat Arabian Singaporet. En koskaan tarkoituksella säästele mitään tavaroita erityistilanteisiin, mutta jostain syystä nämä olivat jääneet keittiön avohyllylle vähän kuin koristeeksi.

Olen viime päivinä ottanut oikein asiakseni juoda niistä iltapäiväteeni joka päivä, ja oi miten onnelliseksi se tekeekään.

Siispä suositukseni tälle viikolle: ota käyttöön ne vähän paremmat astiat tai kengät, tai se hajuvesi tai huulipuna, jota olet säästellyt.

Kävin eilen katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa näytelmän Sinun, Margot. Odotukseni olivat korkealla, koska pidin tosi paljon Meri Valkaman kirjasta, johon näytelmä perustuu, ja olen viime vuosina tykännyt lähes kaikesta, mitä Kaupunginteatteri tekee. Sanoisin, että odotukseni ehkä jopa ylittyivät!

Näytelmä oli erinomainen ja kaikki 550-sivuisen romaanin elementit oli jotenkin saatu siihen mukaan: Itä-Berliinin tunnelma, eri aikakaudet, muistot ja muisti tuotiin lavalle teatterin elementein tosi taidokkaasti. Suosittelen!

(Sain kutsun näytelmään WSOY:n kautta.)

Loppuun kuuma vinkki kaikille tulppaani-ihmisille! Tarkkailen markettien tulppaanitarjontaa ahkerasti, ja viime aikoina Lidlistä on saanut tällaisia upeita kerrottuja tulppaaneja. Eivät kalpene ruusuille ja pioneille ollenkaan.

Tämän myötä: iloa viikonloppuunne! Harmaata on, mutta we’re still standing yeah yeah yeah - ja niin ovat tulppaanitkin, jos noudatat tätä vinkkiä:

Kun tuot tulppaanit kotiin, älä avaa niitä heti paketista. Leikkaa varsiin uudet imupinnat ja laita tulppaaninippu maljakkoon veteen kääreineen päivineen. Näin varsiin syntyy hyvä jännite ja tulppaanit pysyvät terhakoina pitkään.