Linnut voivat lentää, koska ne eivät omista mitään

Minä omistan edelleen ihan hirveästi, mutta nyt puolet vähemmän kuin ennen.

Hei täältä muuttolaatikoiden keskeltä. Viime päivinä olen nukkunut ihan liian vähän, syönyt ihan liikaa sokeria ja ajatellut paljon erästä pätkää eräästä Mary Oliverin runosta.

Things!
Burn them, burn them! Make a beautiful
fire! More room in your heart for love
for the trees! For the birds who own
nothing - the reason they can fly.

Voi Mary! Linnut voivat lentää, koska ne eivät omista mitään.

Minä omistan edelleen ihan hirveästi, mutta nyt puolet vähemmän kuin ennen.

Huomenna saapuu muuttoauto. Naputtelen tätä kirjoitusta pimeässä (lamput on jo irrotettu katosta, myyty pois tai pakattu), yövieraita varten hankkimastani vuodetuolista käsin. Kierrätyskeskuksesta käytiin tänään hakemassa sänky - uuteen kotiin hankin pienemmän.

Pakkaaminen on erinomaisella mallilla, suorastaan aikataulusta etuajassa. Olin ajatellut korkata sen kunniaksi kylmän kokiksen, mutta olinkin jo pakannut pullonavaajan. Juhlistan hanavedellä, löysin vielä yhden mukin jostain.

Muutan 86-neliöisestä linnasta kompaktiin 49 neliön kaksioon - ja itse asiassa ennen sitä tavarani muuttavat remontin ajaksi 7 neliön varastoon. Minä ja kissa muutamme äidin vierashuoneeseen, jonka neliöiden määrää en ole kysellyt. Mutta olen melko varma, että niitä ei ole 86.

Koska neliöni lähestulkoon puolittuvat, tavoitteenani oli puolittaa myös tavaroiden määrä. Väittäisin onnistuneeni tavoitteessani. En ole suuri tavarahamsteri, mutta nämä suuret neliöt ja hulppeat säilytystilat kieltämättä saivat hieman hölläämään otetta kirppiksillä ja ihanissa astiakaupoissa.

Karsiminen tuntui kevyeltä ja helpolta. Sellaisetkin asiat, joista olin ajatellut pitäväni kiinni aina - kuten vaikka Meksikosta asti rinkassa raahaamani kahvikupit tai ne italialaiset jäätelömaljat joita etsin ympäri pölyisiä vintage-kauppoja - tuntuivatkin nyt yhtäkkiä siltä, että niiden oli aika mennä, täysin hyvässä hengessä.

Vein ne naapuriin kirppikselle. Joku oli napannut ne sieltä heti. Näin se hyvä kiertää ja ilo moninkertaistuu.

Karsimisprojektissani päänvaivaa aiheutti oikeastaan vain kirjahylly. Pistän kirjoja kiertoon säännöllisesti, joten kirjoista luopuminen ei sinänsä ole itselleni vierasta tai vaikeaa. Mutta nyt olin päättänyt puolittaa myös kirjahyllyn sisällön - melkoinen karsiminen kerralla!

En heti keksinyt, mikä ohjaisi valintojani. Vaatteissa on helppo miettiä sitä, ovatko ne sopivia, ehjiä ja käytänkö niitä oikeasti. Kirjoissa tällaiset ajatukset eivät päde. Se, ettei jotain kirjaa ole vielä lukenut, voi olla yhtä painava syy sen säästämiselle kuin siitä luopumisellekin.

Mietin, säästäisinkö vain kirjat, joita pidin erityisen hyvinä kirjoina. Vai säästäisinkö ainoastaan ne kirjat, jotka aion vielä joskus lukea uudestaan?

Sitten sain älynväläyksen: säästän vain ne kirjat, joissa on sellaista energiaa, jota haluan viedä mukanani uuteen kotiin.

Riippumatta siitä, olenko jo lukenut ne vai en, aionko lukea ne uudestaan vai en, olivatko ne mielestäni hyviä. Laitoin monta hienoa, hienoa romaania kiertoon, koska jo pelkästään niiden kädessä pitelemisestä tuli synkkä ja raskas olo.

Säästin vanhoja lempikirjoja ja romaaneja, joita haluan ehdottaa ystävilleni, kun he tulevat etsimään kirjahyllystäni lainattavaa (mitä tapahtuu ilahduttavan usein). Säästin kaikki inspiroivat sisustus- ja taidekirjat. Ne keittokirjat, joista toivoisin kokkailevani uudessa pikkukeittiössäni. Säästin kaiken stoalaisen ja itäaasialaisen viisauden. Säästin jokaisen kirjan, jossa aistin vihjeitä rauhallisemmasta, kauniimmasta elämästä.

Pistin kiertoon vinon pinon kirjoja, joissa kerrotaan miten voisin vapautua erinäisistä ongelmista (kaikki kirjoja, joita en ole lukenut - no siksi varmaan minulla on edelleen ongelmia.) Nekin kirjat voivat olla täynnä viisautta, mutta en halua enää viedä mukanani ajatusta siitä, että olen ongelma, joka pitää ratkaista. Tai jokin rikkinäinen asia, joka pitää korjata.

En ylipäätään jaksa enää loputonta itsensä kehittämistä ja valmistautumista elämään, joka alkaa vasta kun on kehittänyt itsensä kelpaavaksi. Haluan vain alkaa elää.

Päätinkin kirjahyllyni inspiroimana ottaa koko karsimisprojektiin uuden näkökulman. Sen sijaan, että mietin, mitä haluan viedä mukanani uuteen kotiini, mietinkin, mitä haluan viedä uuteen elämääni.

Sanoin viime viikonloppuna, tämän kodin viimeisten kemujen maljapuheessa, että yritän olla ajattelematta, että muuton myötä kaikki muuttuu. Elämäni ensimmäiset kolmisenkymmentä vuotta suorastaan asuin tuossa ansassa: kuvittelin aina jonkin asian olevan se ihmeellinen taikasauvaratkaisu, joka lopulta muuttaa kaiken.

Yritän siis olla ajattelematta, että kaikki muuttuu…

… mutta olen aika varma, että kaikki muuttuu.