Kurashi ja välitilassa elämisen taito

Ei voi vain ahdistua ja odottaa, että aika kuluu.

Puhuin pari päivää sitten puhelimessa ystäväni kanssa, joka kertoi olleensa minusta huolissaan, kun en vastannut puhelimeen. “Ja sitten perjantaina ei tullut uutiskirjettä, ja huolestuin tosissani!”

Kertoo ehkä jotain tämän hetken tilanteesta, että vasta ystäväni mainittua asiasta tajusin toden totta unohtaneeni kirjoittaa viime viikon uutiskirjeen. En itse asiassa edes muistanut koko uutiskirjeen olemassaoloa. Tosin minulle on viime aikoina ollut haasteellista olla kärryillä edes siitä, mikä viikonpäivä on.

Ja mikä tämän kaaoksen on aiheuttanut? No mikäs muukaan kuin kaikkien kaaosten äiti, isä ja pikkuserkku: remppa.

Viime viikolla tuli se (pakollinen) vaihe remontissa, kun mietin, että voi kunpa en olisi koskaan aloittanut koko projektia. Aloin raaputtaa olohuoneen seinistä vanhoja tapetteja, joiden alla oli maalia, joiden alla oli tapettia, joiden alla oli maalia… ja kaikkien niiden kerrosten takaa paljastui totuus: olohuoneeseen täytyy tehdä uudet seinät. (Vetoan teihin, arvon kansalaiset: älkää maalatko tapetin päälle. Vaikka se tuntuisi kuinka kätevältä ja helpolta idealta siinä hetkessä.)

Terveisiä painajaisistani

Parin pitkän päivän ja yhden täysin unettoman yön jälkeen soitin hermoromahduspuhelun kattoni korjanneelle urakoitsijalle ja sanoin please help me. Tilanne saatiin haltuun, olohuoneeseen saatiin seinät, suonpohjalla käytiin, epätoivosta nousi uusi feeniks-lintu jne…

… kunnes sitten eilen tuli puhelu jonka aikana selvisi, että lattian kunnostusta, jonka piti valmistua tänään, ei ole vielä edes aloitettu.

HUOKAUS.

Joudun nyt hyväksymään sen totuuden, että matkalaukkuelämä jatkuu pidempään kuin olin laskenut ja toivonut. Olen nyt kirjaimellisesti välitilassa, asun nimittäin äidin vierashuoneessa ilman omia tavaroitani, omia rutiinejani, ystäviäni tai sosiaalisia ympyröitäni. Kaikki on tunnin bussimatkan päässä.

Ajattelin, että ainoa tapa saada tilanne toimimaan on alkaa ajatella, että elämä välitilassakin on oikeaa elämää. Minun elämääni, tässä ja nyt. En voi vain ahdistua ja odottaa, että aika kuluu.

Toisia välitilassa eläminen ei stressaa

Vaikka itse olen nyt ihan kirjaimellisesti välitilassa, siis tilojen välissä, välitila-ajatteluun on liian helppo sortua elämässä muutenkin. Arki on välitilaa lomien välissä, sinkkuus on välitilaa ennen kuin parisuhde löytyy, opiskelu on välitilaa ennen työelämää. Talvi on välitilaa ennen kevättä. Kaikki se on kuitenkin ihan oikeaa elämää, ja se tapahtuu, ja päivät alkavat ja päivät päättyvät, ja päivistä muodostuu viikkoja ja viikoista kuukausia ja kuukausista vuosia ja vuosista elämä.

Päätin myös ajatella, että tämä pakollinen odottelu ennen muuttoa on itse asiassa mitä erinomaisin hetki tietoisesti pysähtyä pohdiskelemaan uutta, tulevaa elämänvaihettani. Ei vain maalisävyjä tai keittiön vetimiä tai huonekalujen järjestystä, vaan erityisesti sitä, millaista arkea haluaisin uudessa kodissani elää. Ehkä se, että asiaa ehtii oikeasti mietiskellä ja siitä on aikaa unelmoida, estää ajautumasta samoihin vanhoihin kaavoihin.

Nappasin muuttokuormasta matkalaukkuuni muutamia kotia käsitteleviä kirjojani juuri sillä ajatuksella, että ne voisivat muuttoa odotellessa inspiroida pohdiskelemaan uutta elämänvaihetta. Yksi kirjoista oli Marie Kondon Kurashi, jonka luin uudestaan viime viikolla.

Sain kirjasta virkistävän uuden näkökulman ajatella kotia. Kurashi tarkoittaa japaniksi elämisen tapaa tai päivien viettämistä. Kondo kirjoittaakin siitä, että ihanteellisen kurashin kannalta olennaista on se, mitä teemme, ei se missä asumme.

Vaikka nykyinen koti ei olisi lähelläkään unelmakotia, voimme silti pohtia, miten siellä voisi elää unelmiensa kurashia. Koti tulisi siis ennen kaikkea järjestää niin, että se mahdollistaa meidän tehdä niitä asioita joita haluamme ihan tavallisina aamuina, päivinä ja iltoina tehdä. Se on hyvän elämän kannalta tärkeämpää kuin se, asummeko unelmakodissamme vai emme.

Olen siis pohtinut sekä tulevan elämänvaiheeni kurashia, että sitä, miten voisin täällä välitilassa päästä lähemmäksi sitä. Eihän minun oikeastaan tarvitse odottaa muuttoa - voin aloittaa heti ne asiat, jotka voin aloittaa heti.

Olen alkanut ostaa kukkia myös tänne välitilaan ja olen vähän sisustanutkin täällä (vakituisen asukkaan luvalla ja toiveesta).

Olen etsinyt päiviin merkitystä ja rytmiä sieltä mistä etsin sitä aina: päiväkävelyistä.

Olen saanut myös äidin innostumaan 10 minuutin iltasiivousrutiinistani: laitan ajastimeen 10 minuuttia, jonka aikana palautan tavarat paikoilleen, lataan tiskikoneen täyteen ja siivoan muut päivän jäljet kotoa. Kun siivoaa joka päivä 10 minuuttia, ei oikeastaan kovin usein tarvitse “siivota”.

10 minuutin siivouksen jälkeen sammutetaan kaikki kattovalot, keitetään kamomillateetä ja nautitaan siistin kodin rauhasta. (Paras tapa valmistautua yöunille, minusta.)

Olen alkanut tehdä aamuisin matchaa. Tämä rutiini on tuntunut tärkeältä. Se nimittäin vaatii pientä vaivannäköä ja pysähtymistä, mikä pitää jotenkin kiinni normaalissa elämässä, koska kaaosvaiheissa ja välitiloissa kaikkeen tulee niin helposti sellainen “hällä väliä” -asenne eikä minkään eteen enää viitsi nähdä vaivaa.

(Uskomatonta mutta totta: äitini omistaa matchavispilän. Maidonvaahdotinta täältä ei sentään löytynyt, joten olen matcha latten sijaan juonut ihan perinteistä veteen vispattua matchaa. Olin unohtanut, miten hyvää se on! Vaatii toki laadukkaan teen.)

Lopuksi pari ilonaihetta kuluneelta viikolta…

Ostin viime syksynä Lindexiltä tämän mustikkakuvioisen pyjaman, ja pidin siitä niin paljon, että nyt päätin hankkia saman pyjaman eri värissä. Aina kun mustikkapyjama oli pesussa, harmitti joutua käyttämään jotain toista pyjamaa. Housut ovat täydellisen löysät, kreppipuuvilla on ihanan vilpoisaa ja kuitenkin riittävän jämäkkää, että pyjama ei näytä löröltä monenkaan pesun jälkeen. Päätin, että minulla voi hyvin olla kaksi lempipyjamaa - kun toinen on pesussa, toinen on päällä. Arvoin pitkään tämän sitruunakuvioisen ja persikkakuvioisen kesken. Päädyin persikkakuvioiseen, koska elämäni tuntui kaipaavan hieman vaaleanpunaista.

Katsoin Yle Areenasta ruotsalaissarjan Uskoton, joka oli kertakaikkiaan erinomainen. Sarja perustuu Ingmar Bergmanin tarinaan ja kertoo kolmiodraamasta Tukholman 70-luvun taiteilijapiireissä. Sarjan tunnelma on tiivis, musiikki hyvää, kuvaus kaunista… ja lavastus on täydellinen jokaista pientä esinettä myöten. Ja ne upeat kodit ja kesähuvilat, aahhhh! (Sain tästä niin paljon inspiraatiota uuden kodin listoitukseen.) Miespääosassa on Gustav Lindh, joka on nyt kaikkialla. Hän oli oikein hyvä tässäkin.

Tämän hetken lempparisalaatti. Tämä syntyi ensin jääkaapin jämäaineksista mutta osoittautui niin hyväksi, että olen tehnyt sitä joka toinen päivä. En ole mitannut mitään ainesosia, joten ne ovat noin-mittoja.

(Kahdelle - kastiketta jää myös seuraavaan salaattiin)

hyvää vihersalaattia (omat suosikkini: minisydänsalaatti ja Järvikylän valmiit salaattisekoitukset)
2-3 lehteä lehtikaalia
1 kypsä avokado
puolikas kurkku
1 paketti halloumia
kourallinen manteleita

kastike:

1 dl turkkilaista jugurttia
1/2 dl neitsytoliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
kourallinen raastettua parmesania
2 rkl silputtua tilliä (myös 1 tl kuivattua käy)
suolaa
mustapippuria

Laita halloumi likoamaan veteen.

Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset.

Silppua salaatti pieneksi. Silppua lehtikaali erityisen hienoksi. Kuutioi avokado ja kurkku. Sekoita kaikki vihannekset ja kastike keskenään.

Viipaloi halloumi ja paista paistinpannulla ilman öljyä, kunnes juustoviipaleet ovat kauniin ruskeita molemmilta puolilta. Poista pannulta ja lisää tilalle mantelit (edelleen ilman öljyä). Paahda niitä hetki, kunnes ne alkavat ruskistua ja tuoksua. Rouhi mantelit kevyesti. Lisää juusto ja mantelit salaatin päälle.

Vasemmalla minun pääsiäiskimppuni, oikealla Mochin pääsiäiskimppu.

Ja hei hyvänen aika, hyvää pääsiäistä! Jotenkin kaiken tämän kaaoksen keskellä en ollut edes rekisteröinyt, että pääsiäinen on tällä viikolla. Ehkä tänään keksin jotain kivaa ruokaa viikonlopuksi. Ainakin ostan itselleni suklaamunan. Tai pari. Ne kuuluvat ehdottomasti unelmieni kurashiin.

PS. Pahoittelut, että en ole viime aikoina vastaillut viesteihin ja kommentteihin. Kaaoksen keskellä on vaikeaa pysyä perässä maileista ja viesteistä, mutta toivottavasti tiedätte että luen jokaisen ja jokainen niistä piristää päivääni.