Kaikki muut
Kaikki muut osaa, pystyy, jaksaa ja tajuaa. Keitä ovat ne kaikki muut, joilla on elämä hallinnassa?
Sain viime viikon uutiskirjeestä hurjasti palautetta, myös ja etenkin yksityisesti. Monissa viesteissä toistui sama helpottunut sävy ja jonkinlainen versio tästä ajatuksesta: luulin, että olen ainoa joka ei pysty, luulin että kaikki muut selviävät arjen ruokarumban pyörittämisestä.
Koska olen kirjoittanut ajatuksistani julkisesti tuhansia vuosia (ja saanut niitä koskien tuhansia viestejä), olen oppinut yhden suuren salaisuuden.
Mitään kaikkia muita ei ole olemassa.
Kaikki Muut ovat joulupukin tai hammaskeijun kaltainen satuolento, jota pidämme hengissä vain jonkinlaisella sanattomalla yhteisellä sopimuksella. Kaikki Muut elävät ainoastaan mielikuvituksissamme.
Tahtoisin kyllä joskus tavata nämä myyttiset kaikki muut! Ne kaikki muut, jotka löytävät aina oikeat sanat eivätkä ikinä naura väärässä kohdassa, ne kaikki muut joiden sukkahousuissa ei ole silmäpakoja ja joiden lapset ovat enkeleitä. Ne kaikki muut, jotka ovat tehneet oikeat asiat tiettyyn ikään mennessä, ne joiden ripsiväri ei suttaannu ja joita eivät vaivaa piinaavat ajatukset aamuöisin. Ne kaikki muut, jotka osaavat syödä kaksi palaa suklaata ja lopettaa siihen.
Siis toisin sanoen ne kaikki muut, joilla on elämä hallinnassa.
Ylellä oli tällä viikolla juttu, jossa mainittiin että jopa 90% sinkuista toivoisi, että heitä lähestyttäisiin romanttisessa mielessä useammin. Lyön vaikka vetoa, että juuri se sama 90% sinkuista ei itse lähesty kiinnostavan oloisia ihmisiä, koska ei se musta kuitenkaan ole kiinnostunut, sillä on varmasti jo joku, pitää kiusallisena, jos kysyn kahville (kuulunhan itsekin juuri tähän prosenttiosuuteen, lol).
Hiljaisena lauantai-iltana ajattelemme, että kaikilla muilla on varmasti menoa. Jotkut upeat juhlat tai jotain. Ja todellisuudessa kaikki muutkin saattavat juuri sillä hetkellä istua kotona ja miettiä, että soittaispa joku.
En tiedä, mistä on syntynyt tämä harha, että kaikkien muiden elämä (tai ruokavalio tai lapset tai rakkauselämä tai henkilökohtainen talous) olisi täydellisen järjestyksessä, mutta tiedän, että juuri se harha pitää meidät etäällä toisistamme.
Ehkä kumpikaan ei soita, koska ajattelee, että toisella on kuitenkin jotain parempaa tekemistä.
Kumpikin painii yksin ongelmiensa kanssa, koska molemmat kuvittelevat, että toiselle kaikki on helppoa.
Kumpikin miettii tahollaan kysymystä mutta ei kehtaa kysyä, koska ajattelee olevansa ainoa, joka ei tiedä vastausta.
Lempilainaukseni James Baldwinilta on you think your pain and heartbreak are unprecedented in the history of the world, but then you read. Baldwinin mukaan juuri kirjat opettivat hänelle, että häntä kaikkein eniten piinaavat asiat ovat juuri niitä asioita, jotka yhdistävät hänet jokaiseen elävään ja joskus eläneeseen ihmiseen.
Aina ei tarvitse edes avata kirjaa. Voi avata esimerkiksi uutiskirjeen, jossa joku toinen aikuinen ihminen kertoo elävänsä naposteluporkkanoilla ja raejuustolla, koska toisinaan pelkkä pastaveden keittäminenkin tuntuu ylivoimaiselta uroteolta.
Tai sitten voi vaikka avata lauantai-iltana whatsappin ja naputella sinne viestin.
Minä: Hei mitä teet nyt?
Ystävä: En mitään
Ei siis ole mitään kaikkia muita, jotka osaavat pelata tätä elämää pro-tasolla, samalla kun itsestä tuntuu, ettei ole vielä edes ymmärtänyt sääntöjä.
Tai ehkä pikemminkin: kaikki muut ovat minä, ja minä olen kaikki muut. Tässä samassa veneessä. Ei koskaan yksin - voi kunpa muistaisimme sen.
Lopuksi muutama ilonaihe viikon varrelta…
Aletaan elää sitä kohtaa vuodesta, kun talvi alkaa tosissaan tympäistä ja takit ja saappaat painaa. Siksipä haluan jakaa teille sisäkenkien ilosanomaa! Ballerinat laukkuun ja kuraiset saappaat eteiseen. Askel tuntuu kevyemmältä ja asutkin piristyvät.
Sisäkengät voi ottaa mukaan tietenkin toimistolle, mutta myös kylään tai vaikka ravintolaan. Minua on erityisesti inspiroinut tässä ystäväni Heli, joka tulee usein kylään jotkut somat sisätossut mukanaan.
Julkisissa tiloissa käytän yleensä sisäkenkinä samoja ballerinoja ja loafereita, joita käytän lämpimällä säällä ulkonakin, mutta kotona tai ystävän luona se ajatus ei tunnu kivalta. Hankin ennen joulua ihan rehellisiksi sisäkengiksi nämä paljettiballerinat (luonnollisestikin ne ovat nyt alessa puoleen hintaan, hehe.) Haaveilen vielä sellaisista klassisista venetsialaisista samettitossuista.
Kun tällä viikolla koin hirvittävää ahdistusta ja maailmantuskaa Trumpelon virkaanastujaisista ja maailmaa hallitsevista, ei-vaaleilla valituista miljardööreistä, tiesin heti mitä minun pitää tehdä saadakseni ajatusspiraalin pysähtymään: avasin uuden palapelin. Sellaisen, jossa esitellään Italian eri maakuntien leivonnaisia. Sfogliatella, mostaccioli, torta tenerina.
Instagramistani olette saattaneet huomata, että olen jäänyt koukkuun palapeleihin. Ruokapöydälläni on nykyään aina peli kesken ja kokoan niitä iltaisin sen sijaan, että doomscrollailisin puhelimella.
Palapelejä tehdessä saan rauhoittavan breikin omilta ajatuksiltani. En vain ehdi pyörittää päässäni mitään myllyä kun keskityn juuri sen oikean palan metsästämiseen, sen, jossa on kaksi sakaraa ja ihan vähän turkoosia kärjessä…
Palapelien tekemisessä ihaninta on se, että se on tavallaan täysin hyödytöntä. Ajatelkaapa - käytän päiviä jonkin asian rakentamiseen vain hajottaakseni sen heti, kun saan sen valmiiksi. Siitäs saat, ainaista tehokkuutta vaativa yhteiskunta!
Paine siitä, että kaiken pitäisi olla hyödyllistä, on pahinta mitä voi omalle luovuudelleen (tai jaksamiselleen) tehdä. Sille tarvitaan aktiivista vastarintaa.
Pääsen usein palapelejä tehdessäni jonkinlaiseen flow-tilaan, jossa ajantajuni katoaa täysin - yhtäkkiä kello saattaa olla kaksi yöllä ja tajuan tehneeni palapeliä kuusi tuntia putkeen. (Pari kertaa aamuyöhön valvottuani olen oppinut, että aina ennen kuin aloittaa palapelin, pitää laittaa ajastin soimaan.)
Teen tietenkin vain sellaisia palapelejä, joissa on kaunis kuva. Helsingin tarjonta on aika heikkoa, mutta olen löytänyt kivoja Kampin kauppakeskuksen Lautapelit.fi-kaupasta.
Olin torstaina Puhdistamon tapahtumassa, jossa tehtiin myös lyhyt joogaharjoitus. Harjoituksen aluksi ohjaaja Eva Estlander neuvoi meille hengitystekniikan nimeltä “physiological sigh”, joka aktivoi parasympaattista hermostoa eli rauhoittaa elimistöä hyvin nopeasti. (Muistan kuulleeni tästä tekniikasta aikaisemminkin, ehkä Rick Rubinilta).
Olen kokeillut vaikka mitä hermostoa rauhoittavia hengitysharjoituksia, mutta mikään ei ole toiminut yhtä hyvin ja yhtä välittömästi kuin tämä. Mistä tiedän, että tekniikka todella toimii? Koska jo parin hengityksen jälkeen tunsin aivan pakottavaa tarvetta haukotella - haukottelu on yksi merkki siitä, että parasympaattinen hermosto aktivoituu!
Tekniikka on lähes lapsellisen yksinkertainen ja sen voi tehdä melkein missä vain.
Ota nenän kautta yksi pitkä hengitys (hengitä keuhkot melkein täyteen)
Ota heti perään nenän kautta toinen, lyhyempi hengitys (hengitä keuhkot täyteen)
Hengitä pitkään ja rauhallisesti suun kautta ulos
(Demonstraatio esim. tässä YouTube-videossa.)
Syviä hengityksiä viikonlooppuunne!
Mäkin rakastan palapelejä, juurikin niiden hyödyttömyyden vuoksi. Ja uskon, että tekemisen turhuus on myös syynä palapelin nopeaan rentouttavaan vaikutukseen kehossa ja mielessä.
Odotin koko viikon, että tulisipa perjantai, että pääsen jälleen lukemaan uutta uutiskirjettäsi. Kuppi (kofeiinitonta)kahvia käteen ja lukemaan. Mikä ihana aamu. Kiitos tärkeästä tekstistäsi, taas 🙏 Olet avittanut minutkin availemaan monen vuoden kirjoituslukkoani. Miten helpottavaa, sillä se on ollut tärkein itseilmaisuni keino, suorastaan terapeuttinen tapa jäsentää maailmaa.