Ehkä kaikki eivät halua Hollywood-tähdiksi
... ja muita ajatuksia (ja ajautusvinoumia) kuluneelta viikolta.
Katsoin tällä viikolla brittiläisen minisarjan Vaihtuneet elämät. Pohdin, olisiko minusta tänä keväänä ihmiseksi, joka aloittaa meressä uimisen jo ennen helteitä. Oletteko huomanneet, että 99% brittiläisistä rikossarjoista sijoittuu tuulisen karuun merenrantakaupunkiin? Ja jotenkin joku aina päätyy veteen, ja se vesi näyttää kylmältä, mutta jokin siinä kutsuu. Sellainen tuulen tuivertama tukka ja karaistuneen raikkaat kasvot, joista oikein näkee miten veri ihon alla kiertää kohisten.
Ennen kaikkea mietin sarjaa katsoessani, miksiköhän James Nortonista ei koskaan tullut suurta Hollywood-tähteä. Hänellähän on kaikki mitä siihen olisi vaadittu: lahjakkuutta, nimeä, karismaa ja kokemusta. Ja tietenkin hän on järkyttävän komea.
Sitten tajusin, että asialle voi olla hyvinkin yksinkertainen selitys: ehkä James Norton ei halua Hollywood-tähdeksi. Ehkä hänestä on mukava silloin tällöin näytellä merenrantaan sijoittuvissa brittiläisissä minisarjoissa ja sen jälkeen piipahtaa kavereiden kanssa pubiin, jossa paparazzit tai sekopäiset fanit eivät häiriköi häntä.
Alkoi ihan naurattaa. Että olinkin saanut itseni kiinni juuri siitä ajatusmaailmasta, jota vastaan yritän aktiivisesti pyristellä. Että ehkä ei tarvitse aina yrittää “edetä” elämässä, jos on tyytyväinen siellä, missä on.
Että saa kulkea myös “väärään suuntaan”.
Ja että kaikkien meidän ei tarvitse tavoitella niitä asioita, joita yhteiskunta pitää tavoittelemisen arvoisina. Tässä tapauksessa isompaa uraa, kuuluisuutta ja Hollywood-tähteyttä. Kuka edes haluaisi asua Hollywoodissa? La La Landin liikenneruuhkakohtaus on piirtynyt ikuisesti mieleeni, ja ystäväni Mikko (joka on yksi niistä omituisista ihmisistä, joka aidosti viihtyy Los Angelesissa) on kertonut, että take away -latte siellä maksaa yksitoista dollaria.
No, tämä oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tiukassa aivopesu asuu. Kun on koko elämänsä saanut kuulla joka suunnasta yhtä ja samaa viestiä, ei siitä noin vain pääse eroon, vaikka olisi päättänyt uskoa jotain ihan muuta. Vaikka oikeasti uskoisi jotain ihan muuta. Vaikka suuri(n) osa Hollywood-tähdistä itse asiassa vaikuttaa aika ahdistuneilta ja onnettomilta.
Mietin tänään, mihin muuhun en aktiivisesti ja tietoisesti enää usko, mutta silti tiedostamattani edelleen huomaan vähän uskovani. Keksin heti monta esimerkkiä:
Elämän kuuluu olla vähän vaikeaa.
Mitään ei saa saada liian helposti.
Lepo pitää ansaita.
Naisen kuuluu olla pieni, ja jos ei ole, siihen pitää loppuelämän ajan pyrkiä.
Itse pitää kaikki tehdä.
Yksin pitää pärjätä.
Jos pitää kiinni omista rajoistaan, saa hankalan ihmisen maineen.
Jos saa hankalan ihmisen maineen, joutuu perikatoon.
Jne...
Huh miten raskas olo tuli pelkästään tuota listaa naputellessa, saati lukiessa.
Nyt kun olen tehnyt massiivisen kevätsiivouksen ja karsinut puolet tavaroistani, on seuraavaksi selvästikin aika tehdä kevätsiivous omaan mieleen. Tomuttaa viimeisetkin pölyt noista kulahtaneista uskomuksista ja valita - aktiivisesti, joka päivä - tilalle uusia.
Kevyempiä, kirkkaampia.
Kia sai minut viime viikon podcast-jaksossa innostumaan oman elämän kvartaaliajattelusta. Olenkin tällä viikolla miettinyt, mitkä ovat teemani, toiveeni ja tavoitteeni tälle juuri alkaneelle toiselle vuosineljännekselle. Kuulostelin kehoani ja sieluani - mitä ihan oikeasti kaipaan ja janoan juuri nyt? Pyörittelin mielessäni erilaisia sanoja ja tunnustelin, miltä ne tuntuivat kehossa.
Huomasin, että kun ajattelin erilaisia tavoitteita tai uusia haasteita, kehooni tuli raskas olo. Jotkut sinällään hienot ja hyvät asiat taas eivät herättäneet minkäänlaisia tuntemuksia. Mutta löysin kolme sanaa, jotka tuntuivat samaan aikaan helpottavilta, innostavilta ja sopivasti kutkuttavilta. Ne sanat olivat vapaus, keveys ja hyvä olo (okei, viimeinen on kaksi sanaa). Päätin, että seuraavat kolme kuukautta nuo kolme sanaa (okei, neljä sanaa) saavat ohjata kaikkia valintojani.
Keveydestä ja vapaudesta puheenollen… Olen vaihtanut virallisen lopullisesti kevätkenkiin, mikä eilisessä palaverissa kauhistutti kaikkia. Mutta kun avokkaat on kerran saanut jalkaan, ei paluuta sukkien ja umpinaisten kenkien vankilaan enää ole, riippumatta siitä mitä lämpömittari sanoo. Jalkani janoavat vapautta!
Eikö ole muuten jännä, miten psykologinen ilmiö kylmä on? Jos ulkona olisi tammikuussa viisi astetta “lämmintä”, en koskaan laittaisi ballerinoja ja kevättakkia lähtiessäni ulos. Mutta jos on huhtikuu ja ulkona on kerran ollut kuusitoista astetta? Kevättakki ja ballerinat all the way, vaikka tulisi räntää. Saavutetuista eduista ei luovuta.
Ehkä voin jotenkin hyödyntää tätä ajatusta, jos minusta todella tänä keväänä tulee viileiden vesien uimari.
Vapautta, keveyttä ja hyvää oloa viikonloppuunne!
Olen ura-asioiden osalta miettinyt paljon tuota tavoitteellisuutta. Kuinka vaikeaa se on, kun itseä työvuosissa nuoremmat ottaa vaikka sellaisia vastuullisempia tehtäviä, joista maksetaan enemmän palkkaa. En ole kiinnostunut samoista tehtävistä, mutta jostain luo itselleen painetta siitä, että no pitäisihän minunkin vaikka oikesti ei yhtään kiinnosta. Eli iloita ja nauttia siitä, että saan tehdä työtä mistä nautin hieman vähemmällä palkalla (mikä on edelleen tosi hyvä palkka), enkä tehdä työtä mistä en pitäisi, vaikka siitä maksettaisiin enemmän. Kuinka tärkeää mutta vaikeaa on vaan keskittyä siihen mitä minä haluan. Usein vielä se "joku" kuka sitten ihmettelee miksi tuo tuollaisia päätöksiä on tehnyt, on oikeasti vaan minun pääni sisällä. Harvemmin minua kiinnostaa mitä muut tekee, joten yritän myös olla kiinnostumatta, mitä he mahdollisesti ajattelevat.
Voi hyvin olla, että ensi keväänä tähän aikaan olet jo vedessä -ei se itse asiassa olisi yllätys lainkaan! Uuden kotisi julkisivukin näyttää niin keveältä ja selkeältä, ja mikä väri(kombo tuon sinisen taivaan kanssa)!
Tavaroista luopuminen on konkreettinen vapautumisen ja keventymisen teko. Omaa olemista keventäisi, jos tavaroiden lisäksi pystyisin luopumaan asioiden etukäteen tarkistamisesta netissä. Siis miksi googletan, mitä muut ovat sanoneet jostain kirjasta, ennen kuin lainaan sen tai tarkistan, onko jossain kaupassa havittelemiani kenkiä just mun koossa? Enkä tee tuota nopeasti vaan antaumuksella. Miksen vaan MENE ja TEE? Tämä on ihan turhaa itsensä suohon upottamista. Otanpa kevään tavoitteeksi sieltä nousemisen!